Mikä on sopiva määrä hiilihydraatteja?

Rasvakammon tilalle on noussut hiilihydraattikammo ja hiilihydraattien syöminen on yhdistetty ylipainoon. Hiilihydraatit nähdään verensokerin heiluttajina, huonon kylläisyyden tuottajina ja myös riippuvuutta aiheuttavana ainesosana. Asiat eivät tietenkään ole näin mustavalkoisia. Hiilihydraattien määrää ruokavaliossa kannattaa miettiä oman hyvinvointinsa ja elintapojen kannalta, ei voida sanoa yhtä oikeaa hiilihydraatti määrää jokaiselle.

Hiilihydraattien sopiva saanti on aikalailla suorassa suhteessa niiden polttokykyyn. Jos olet isokokoinen, liikut vähän, olet huonossa kunnossa, nukut huonosti tai olet stressaantunut, elimistö polttaa tällöin huonommin hiilihydraatteja ja niistä koituu herkemmin ongelmia painonhallinnassa. Näissä tapauksissa hiilihydraattien vähentäminen voi tasata mielitekoja ja parantaa vireyttä. Mutta, jos olet vain vähän ylipainoinen, liikkuva ja muutenkin jaksat hyvin, hiilihydraateista ei todennäköisesti ole haittaa painonhallinnan kannalta – niiden vähentäminen todennäköisesti vain heikentäisi jaksamistasi.

Jokaiselle meillä on sopiva hiilihydraattialue, jonka ulkopuolella huomaa olonsa yleensä heikommaksi. Sopivaan hiilihydraattien saantiin vaikuttavat toki geenit, mutta huomattavasti suuremmassa roolissa ovat elintapamme. Onkin tärkeä kuunnella omaa kehoa etsiessään sopivaa hiilihydraattimäärää. Usein kuitenkin laihduttaessa hiilihydraatteja vähennetään tarpeettoman rajusti.

Hiilihydraattien vähentäminen tarkoittaa usein sitä, että tuodaan jotain muuta tilalle eli käytännössä rasvaa tai proteiinia. Usein hiilihydraattien reilua vähentämistä kuullan suositeltavan aikuistyypin diabeetikolle mm. nettipalstoilla. Hiilihydraattien vähentäminen toki tasaa verensokeria ja auttaa niiden tasapainottamisessa, mutta samalla rasvan määrä ja etenkin tyydyttyneen rasvan määrä voi kasvaa, joka näyttää lisäävän insuliiniresistenssiä. Eli sairaus voi pahentua vaikka verensokerit näyttävät hyviltä. Hiilihydraattien vähentämisessä kohtuus mukaan. Valitse hiilihydraattien tilalle hyviä rasvan- ja proteiininlähteitä, kuten pähkinöitä, avokadoa, kasviöljyjä, kalaa ja broileria ja vältä etenkin punaista lihaa ja prosessoituja lihatuotteita.

Kiinnitä huomiota myös hiilihydraattien laadun parantamiseen – valitse täysjyvätuotteita, juureksia, hedelmiä, marjoja ja palkokasveja hiilihydraatin lähteiksi ja vähennä puhdistettuja viljoja, makeisia, mehuja ja limppareita. Herkuista ei kannata kuitenkaan täysin luopua.

Sopiva hiilihydraattitaso pitää itse löytää, missä ruokavalio tuntuu sopivan niin maukkauden kuin jaksamisenkin kannalta. Toisaalta radikaalit ruokavalion kertamuutokset eivät vie pitkälle, mutta omaa syömistä on hyvä tarkastella ja korjailla kestävämpään suuntaan pienin askelin, jos siihen on tarvetta.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Mikä on sopiva määrä hiilihydraatteja?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s